Ilmavoimamuseo
- Voimasuhteet ja kalusto
- Richard Lorentz
- Lento-osasto Kuhlmey
- Ilmavoimat kesän 1944 torjuntataisteluissa
- Torjuntataistelut
- Valtion Lentokonetehdas
- Jatkosota päättyy
Voimasuhteet ja kalusto
Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuun 9. päivänä 1944 oli hävittäjätorjuntaan käytettävissä ollut konemäärä pieni ja ainoastaan Messerschmitt-kalustolla voitiin vastustaja haastaa tasaveroisesti. Neuvostoilmavoimat keskittivät Suomen nujertamiseen kaikkiaan noin 1 500 lentokonetta, jotka pääsääntöisesti toimivat maavoimien lähitukitehtävissä. Tilanne muistutti talvisodan alkuasetelmien voimasuhteita, joskin tällä kertaa Puna-armeijan hävittäjät olivat laadullisesti parempia ja radioilla varustettuja, minkä lisäksi hyökkääjällä oli tukenaan tutkakalustoa ja tehokas kuuntelutiedustelu. Talvisodan pääsääntöisesti huono lentosää ja lyhyet päivät mahdollistivat voimien keskittämisen tärkeimpiin torjuntaoperaatioihin, jonka jälkeen lentäjillä oli mahdollisuus lepoon ja lentokoneita oli aikaa korjata. Vuoden 1944 keskikesän pitkä valoisa aika sen sijaan mahdollisti lentotoiminnan lähes ympärivuorokautisesti, mikä edelleen rasitti sekä lentäjiä että kalustoa.
Majuri Luukkanen hävittäjäkoneessaan lähdössä hälytyslennolle 15.6.1944. SA-kuva.
Voimasuhteet ja kalusto
Suomen ilmavoimien rintamakäytössä olevien lentokoneiden tilanne kesäkuun 1944 alussa
| Lentoyksiköissä | Tehtaissa ja varikoissa | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Hävittäjät | |||
| Brewster BW | 18 | 3 | 21 |
| Curtiss CU | 15 | 9 | 24 |
| Fiat FA | 18 | 3 | 21 |
| Fokker FRm | 4 | 5 | 9 |
| Fokker FRw | 18 | 8 | 26 |
| Gladiator GL | 5 | 3 | 8 |
| Hurricane HC | 1 | 5 | 6 |
| LaGG-3 LG | 2 | 1 | 3 |
| Morane MS | 31 | 25 | 56 |
| Messerschmitt MT | 38 | 18 | 56 |
| Yhteensä | 150 | 80 | 230 |
| Lentoyksiköissä | Tehtaissa ja varikoissa | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Pommikoneet | |||
| Blenheim BL | 42 | 8 | 50 |
| DB-3 DB | 5 | – | 5 |
| DB-3F DF | 3 | – | 3 |
| Dornier DN | 9 | 3 | 12 |
| Junkers 88 JK | 13 | 9 | 22 |
| Pe-2 PE | 4 | 1 | 5 |
| SB-2 SB | 17 | 1 | 18 |
| Yhteensä | 93 | 22 | 115 |
| Lentoyksiköissä | Tehtaissa ja varikoissa | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Tiedustelukoneet | |||
| Dornier Do 22 DR | 1 | 1 | 2 |
| Fokker CX FK | 5 | 4 | 9 |
| Lysander LY | 4 | – | 5 |
| Yhteensä | 10 | 5 | 15 |
| Kaikkiaan | 259 | 107 | 366 |
Neuvostoliiton suurhyökkäykseen kesäkuussa 1944 keskittämät ilmavoimat
| Konevahvuus yhteensä | |
|---|---|
| 13. Ilma-armeija | 852 |
| II Hävittäjäarmeijakunta | 267 |
| Itämeren Laivaston ilmavoimat | 643 |
| Yhteensä | 1762 |
JK-252 Onttolassa kesäkuussa 1944.
Richard Lorentz Kannaksen armeijan ilmakomentajaksi
Neuvostoliiton suurhyökkäyksen seurauksena viivytystaisteluun joutuneita Suomen armeijan joukkoja Karjalan kannaksella uudelleenorganisoitiin 15. kesäkuuta. Armeijan ylipäällikkö Mannerheim alisti kaikki kannaksella toimineet maavoimien joukot yhden johdon alaisuuteen. Kannaksen joukkojen komentajaksi määrättiin kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch. Oeschin esikuntaan Ilmavoimien komentaja puolestaan määräsi tuolloin ilmasotataidon tarkastajana toimineen eversti Richard Lorentzin Kannaksen armeijan ilmakomentajaksi. Ilmakomentajan tehtävänä oli lentojoukkojen taktinen johtaminen ja niiden toiminnan yhteensovittaminen sekä keskenään että alueella toimineiden maavoimien joukkojen kanssa.
Kuva 3. Kenraaliluutnantti Karl Oesch. SA-kuva.
Kuva 4. Eversti Richard Lorentz.
Lento-osasto Kuhlmey
Kaksi päivää Lorentzin ilmakomentajanimityksen jälkeen Ilmavoimat sai tuntuvaa lisävoimaa saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn saapuessa 17. kesäkuuta Utin kautta Immolaan. Lorentz matkusti paikalle ottamaan vastaan osaston johtajan, everstiluutnantti Kurt Kuhlmeyn. Osasto Kuhlmeyn kalusto tuplasi Lorentzin käytössä olleen hävittäjävoiman määrän ja kasvatti myös pommitusvoimaa noin puolella. Kuhlmey teki tapaamisessa hyvän vaikutuksen Lorentziin, joka oli jo etukäteen miettinyt pitkälle meneviä yhteistoimintajärjestelyjä saksalaisten kanssa. Lorentz esitti, että suomalaiset pommikoneet toimisivat saksalaisosaston kanssa yhteisilmaoperaatioissa, mikä sopi Kuhlmeylle hyvin. Tällä tuli olemaan suuri merkitys myöhemmissä torjuntataisteluissa. Lento-osasto Kuhlmey ei virallisesti ollut alistettu ilmakomentaja Lorentzille, joskin käytännössä se vastaanotti päivittäin käskynsä häneltä ”lentosuorituspyyntöinä”, joita everstiluutnantti Kuhlmey noudatti samalla tavoin kuin vastaavassa asemassa oleva suomalainen komentaja olisi noudattanut tälle annettuja käskyjä.
Everstiluutnantti Kurt Kuhlmey.
Everstiluutnantti G. E. Magnusson.
Lentorykmentti 4:n komentaja, everstiluutnantti Birger Gabrielsson. SA-kuva.
Ilmavoimien käyttö kesän 1944 torjuntataisteluissa
Pommituskalustosta ainoastaan Lento-osasto Kuhlmeyn käytössä olleet Ju-87 Stuka-syöksypommittajat suunnattiin jatkuviin hyökkäyksiin vihollisen eteneviä maajoukkoja – ennen kaikkea linjojen läpi murtautuneita panssarivaunukiiloja vastaan. Raskaampaa pommituskalustoa käytettiin ainoastaan uhkaavimmissa tilanteissa ja tällöinkin mahdollisimman suurella konemäärällä ja pommikuormalla keskitetysti iskien. Vihollisen eteneviä, kilometrien pituisiksi venyneitä marssirivistöjä vastaan hyökkäämistä vältettiin tietoisesti, sillä se olisi edellyttänyt ilmahyökkäyksen suorittamista jonossa suurin etäisyyksin. Pitkän pommitusosaston suojaaminen vähillä hävittäjillä puolestaan olisi ollut käytännössä mahdoton tehtävä. Lorentz katsoi paremmaksi odottaa vihollisen pysähtymistä ja leiriytymistä, jolloin syntyneitä massoittuneita maaleja vastaan hyökättiin mahdollisimman vahvana pommitusosastona jopa 500–1 000 kilon lentopommeja käyttäen. Hyvien radioyhteyksien ansiosta omien pommikoneosastojen johtaminen oli tehokasta ja maalien vaihtaminen jopa lennon ollessa jo käynnissä mahdollista – ja nopeasti muuttuvissa toisinaan myös hyvin tarpeellista.
Kuva 8. Stukalaivueen päällikkö antaa ohjaajilleen pommituskohteet. Immola 2.7.1944. SA-kuva.
Pommitustaktiikkaa oli kesällä 1944 mahdollista kehittää edelleen, kun neuvostojoukkojen eteneminen saatiin pysäytettyä ja puolustus vakautettua kestämään vihollisen uudet läpimurtoyritykset. Talin-Ihantalan taisteluista alkaen iskettiin keskitetyin pommikoneosastoin vihollisen täyteen kalustoa ahdettuihin tykistöasemiin, sekä neuvostojoukkojen hyökkäysryhmityksiin. Suomalaisten erinomaisesti toimineen radiotiedustelun ansiosta oli toisinaan mahdollista kohdistaa voimakkaat pommitushyökkäykset neuvostojoukkojen ryhmitysalueille juuri samalla hetkellä, kun vihollisen oli tarkoitus käynnistää läpimurtohyökkäys. Myös vihollisen lähiselustaansa rakentamat ponttonisillat onnistuttiin katkaisemaan käytännössä sitä mukaa, kun niitä saatiin korjatuksi. Useimmiten siltoja vastaan hyökättiin Osasto Kuhlmeyn syöksypommituskalustolla, mutta toisinaan myös Ilmavoimien pommikonein.
Lennonjohdossa on kiirettä, viestejä tulee ja niitä annetaan. Kuvassa kapteeni Kim Lindberg, joka toimi Osasto Kuhlmeyn taistelunjohtajana. 9.7.1944. SA-kuva.
Talin-Ihantalan pommituksissa pudotettiin viholliskohteisiin yhteensä 798 tonnin edestä lentopommeja, Viipurinlahdella 151,5 tonnia ja Vuosalmen-Äyräpään taistelussa 537 tonnin pommikuorma.
Stuka-syöksypommittajat saapuvat onnistuneelta pommitusmatkalta. SA-kuva.
Torjuntataistelut
Pommitustoiminnan onnistunutta suoritusta edellytti luonnollisesti menestys hävittäjälentokoneiden välisessä ilmaherruustaistelussa. Ilmaherruudella tarkoitetaan sitä, että toisella keskenään taistelevista osapuolista on hallinnassaan taistelualueen ilmatila. Vielä kesäkuun 1944 aikana ei Suomen ollut vähäisellä hävittäjämäärällä mahdollisuutta saavuttaa ilmaherruutta. Vihollisen ilmaherruus kyettiin kuitenkin kiistämään siellä, mihin omia hävittäjiä milloinkin riitti. Torjuntalennoille pyrittiin keskittämään kaikki käytössä olleet hävittäjät, useimmiten noin 8–20 konetta. Taktisena periaatteena oli lakiparin tai -parven hyökkäys vastustajan saattohävittäjien kimppuun tavoitteenaan sitoa ne ilmataisteluun, kun taas alempi osasto hyökkäsi pommikoneita vastaan. Neuvostoliiton määrällisen ylivoiman vuoksi usein kaikki suomalaiskoneet joutuivat kuitenkin käytännössä sitoutumaan hävittäjätaisteluihin. Aiempien sotavuosien tapaan taistelutapana oli joka tapauksessa hyökätä aina, vastustajan määrällisestä ylivoimasta piittaamatta.
Kuva 11. Lentomestari Eino Ilmari Juutilainen ja luultavasti oberleutnant Hans ”Hannes” Töpfer kesällä 1944.
Juutilaisen lentopäiväkirjan aukeamat kesäkuulta 1944.
Juutilaisen lentopäiväkirjan aukeamat kesäkuulta 1944.
Kuva 14. Messerschmitt Immolassa 30.6.1944.
Vuoden 1944 torjuntataisteluissa onnistuttiin ensi kertaa tykistötoiminta sitomaan tiiviisti yhteen Ilmavoimien pommi-iskujen kanssa. Nykytermein voidaankin sanoa kyseessä olleen ensimmäinen kerta, kun Suomessa oli käytössä ”Joint fires”-konsepti. Kannaksen armeijan komentaja Oesch ymmärsi hyvin ilmaiskujen merkityksen Puna-armeijan läpimurtojoukkojen murskaamisessa ja antoi lentäjille ja heidän komentajilleen kriittisellä hetkellä työrauhan, mitä Lorentz puolestaan piti suuressa arvossa. Ilmaoperaatioalueen komentaja saattoi alaisineen toteuttaa operaatiosuunnitelmaa ilman ulkopuolisten puuttumista toiminnan johtamiseen. Karjalan kannaksen ajanmukainen ja tehokas ilmasodankäynnin johtojärjestelmä säilyi elokuun alkuun 1944, jolloin se menetettiin Ilmavoimien esikunnan organisoidessa joukkoja uudelleen ja Lento-osasto Kuhlmeyn poistuessa Suomesta.
Kuva 15. Pommituslentolaivue 42:n Bristol Blenheim -pommikonetta tankataan Onttolassa kesäkuun lopulla 1944.
Kuva 16. 3/HLeLV24:n Messerschmitt-koneet lähdössä Lappeenrannan kentältä torjumaan neuvostoliittolaisten lentorynnäkköä tukikohtaa vastaan 2.7.1944.
Valtion Lentokonetehdas
Jatkosodan aikana Ilmavoimien lentokoneiden korjauksista vastasivat Valtion Lentokonetehdas ja Veljekset Karhumäki Oy.Ajanmukaisten koneiden saanti ulkomailta oli sodan vuoksi vaikeaa, joten kotimaiseen tuotantoon kiinnitettiin jatkosodan aikana yhä enemmän huomiota. Valtion Lentokonetehtaalta tilattiin Myrsky-hävittäjää 50 kappaleen sarja ja Humu-hävittäjää 90 kappaleen sarja. Lisäksi oli annettu kokonaan uuden Pyörremyrsky-hävittäjän kehittämistilaus. Myrskyn suunnittelua toisinaan kiirehdittiin ja toisinaan hidasteltiin etupäässä moottorivaikeuksien vuoksi. Näistä lentokonetyypeistä vain Myrsky ehti sota-aikana sarjatuotantovaiheeseen ja 51 konetta luovutettiin Ilmavoimille vuoden 1944 loppukesästä alkaen. Humusta ja Pyörremyrskystä ehdittiin valmistaa vain prototyypit.
Myrsky-hävittäjiä Valtion Lentokonetehtaalla. Suomen Ilmailumuseo.
Jatkosodan aikana Lentokonetehtaalla tehtiin korjauksia, asennuksia ja muutostöitä yli 1 200 koneeseen. Uusia lentokoneita valmistui 208 kappaletta. Lentokonetehtaan ja varikoiden rooli korjaustoiminnassa osoittautui sodan aikana ratkaisevan tärkeäksi Ilmavoimien torjuntakyvyn takaajaksi.
”Mörkö-Morane”
Jatkosota päättyy
Neuvostoliiton suurhyökkäys tyrehtyi Kannaksen rintamalla suomalaisten torjuntavoittoihin heinäkuun puoliväliin tultaessa. Tuolloin suomalaishävittäjät hallitsivat ilmatilaa ja vihollisen havaittiin välttelevän ilmataisteluja. Syyskuun 4. päivänä 1944 solmittiin aselepo, johon jatkosota päättyi.Jatkosodan aikana Ilmavoimien yksiköt lensivät 50 919 sotalentoa, joiden yhteydessä 1 600 viholliskonetta ammuttiin alas. Lisäksi ilmatorjuntajoukot onnistuivat pudottamaan 1030 ja merivoimat 75 viholliskonetta. Messerschmitt-hävittäjillä oli saavutettu pudotussuhde 25:1. Pommituslennoilla pudotettiin 3 027 tonnia räjähteitä, joista kesän 1944 taisteluissa noin puolet.
Kuva 19. Hävittäjälentolaivue 26:n ohjaajia. Oikealta ylikersantti Lehtovaara, luutnantti Louko, kersantti Sipomaa, kersantti Saukkonen. Värtsilän lentokenttä 20.8.1944. SA-kuva.
Talvisodan tavoin jatkosota päättyi torjuntavoittoon. Ilmavoimat oli kummassakin tapauksessa myös vahvempi sodan lopussa kuin sen alkaessa.